keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Suomessa jälleen!

Israelin viimeiset pari viikkoa meni todella mallikkaasti ja mukavasti. Loppua kohden huomasin hyvin, kuinka paljon kotiin pääsyä voi odottaa rankan viiden viikon mittaisen lairin lopuksi. Henkisesti olisi hyvin jaksanut harjoitella vielä monia viikkoja Israelissa, mutta fyysisesti kroppani ei olisi jaksanut olla enään leirillä.

Israelin jälkeen olin kotona lepäämässä kolme päivää ennen, kuin siirryin Espanjan Sevillaan.
Sevillassa oli tiedossa testivedot, jossa katsottiin mitä kukin meloo EM ja MC-kisoissa.
Voitin kaikki yksikkömatkan johon osallistuin, joten lunastin liput EM- kisojen K-1 1000m. K1-500m ja K1- 5000m. Olen tyytyväinen panokseeni testivedoissa!

En ole ennen valmistautunut testivetoihin melomalla vain peruskestävyyslenkkejä. Olin hieman hermostunut, että miten tulee testivedot menemään! Pitää jatkossa uskoa entistä enemmän mitä valmentajani sanoo minulle.
Kuva: Tarmo Aalto
Suomessa siis nyt ja koitan harjoitella laadukkaasti täällä! Suomen olosuhteet eivät ole parhaimmat vesiurheilun kannalta.

Seuraavana maanantaina on jälleen aika lähteä harjoitusleirille Sloveniaan.

Tulevat kisat tällä kaudella on:

1.-3.5 Racice EM-kilpailut
20.-24.5 Duisburg Maailmancup 2.
27.-31.5 Kööpenhamina Maailmancup 3.
10.-17.6 European Games
18.-23.8 Milano MM-kisat
4.-6.9 Rio test event