lauantai 25. heinäkuuta 2015

Sairastelu sekoittanut harjoittelua

Bakun Euroopan kisojen jälkeen jatkoin kovaa harjoittelua ja lähdin melko pian Unkariin harjoittelemaan. Unkarin Szegedissä harjoittelin kahdeksan päivää ja nautin losistavasta kelistä.
Harjoittelu oli monipuolista sekä elimistölle raskasta, koska koko viikon lämpötila oli noin 35 astetta.

Harjoittelu painottui pääsääntöisesti koviin harjotteisiin eli VK (Vauhtikestävyys) sekä sitä kovempiin harjotteisiin vesillä. Vastapainona oli juoksu sekä punttisali harjoitteet.

Sain aikaan hyvän sekä toimivan viikon!

Unkarista palattuani, jatkoin harjoittelua Suomessa tuulisissa ja sateisissa keleissä. Tästä mahtavasta säästä johtuen oikeaan ranteeseen sain jännetupentulehduksen! Päivä oli tiistai ilta ja viikonloppuna oli tiedossa SM-kilpailut Kaukajärvellä.

Eli SM-kilpailut piti unohtaa, vaikka toivoin oireiden pienetyvän nopeasti kuten ennenkin on käynyt. Jännetupentulehdust pysyi minulla kaiken kaikkiaan noin kaksi viikkoa! Tässä ajassa alkaa juoksu ja vartalonhallinta treenit maistua puulta. Onneksi käsi on nyt taas kunnossa ja pystyn harjoittelemaan.

SM-kisojen jälkeen sain Saksalaisen kaverini harjoittelemaan Suomeen. Valitettavasti ensimmäinen viikko meni minun osaltani hukkaan ranteen takia. Onneksi pääsin seuraavalla viikolla vesille ja tekemään loistavia harjotteita yhdessä Saksalaisen kanssa!

Minut valittiin MM-Kisajoukkueeseen melomaan K1 1000m, 5000m sekä K4 1000m (J.Hakala, N.Vettanen, M.Dietrich ja M.Nykänen)

http://www.melontajasoutuliitto.fi/?x253956=857723

Ratamelonnan MM- kilpailut käydään 20-23.8 Italian Milanossa. 

Kisoista jaetaan olympia paikkoja Rion Olympialaisiin 2016.

Toviottavasti vire ja kunto kohtaavat kisoissa!