maanantai 4. huhtikuuta 2016

Harjoittelua

Vuosi 2016 alkoi Etelä-Afrikan harjoitusleirillä, joka kesti noin viisi viikkoa. Pystyin hyvän lämpimän sään johdosta harjoittelemaan laadukkaasti ja kovaa. Harjoittelun laatu ja kovuus näkyivät 2000 metrin testissä, joissa tein omia uusia ennätyksiä. Leirin aika pystyin kohentamaan jokaista osa-aluetta mukavasti, ilman suurempia vammoja. Pystyin siis harjoittelemaan nousujohteisesti koko viiden viikon harjoittelujakson ajan.

Etelä-Afrikan jälkeen suuntasin viikoksi Suomeen hiihtoladuille.  Tavoitteenani oli hiihtoharjoittelulla parantaa Vo2-arvoja eli hapenotonkykyä elimistössäni. Hiihdin paljon ja kovaa saadakseni mahdollisimman hyvän harjoitusvasteen hiihdosta. Viikon hiihtoharjoittelun jälkeen keuhkot oli pyyhitty puhtaaksi ylimääräisestä pölystä.  ;D

Hiihtoleirin jälkeen suuntasin Portugaliin kolmeksi viikoksi harjoittelemaan. Osallistuin Portugalissa myös ensimmäisiin Suomen karsintoihin. Harjoittelu Portugalissa oli suhteellisen hyvää, mutta olisin kaivannut enemmän kovaa harjoittelua. Koin, että leirillä käytännössä herkisteltiin karsintojen testivetoihin kaksi viikkoa.

Onnistuin Suomen karsintojen testivedoissa, sillä voitin testivetojen 1000 metrin kilpailun. Tämän ansiosta minut valittiin taistelemaan 1000 metrin olympiapaikasta Saksan Duisburgissa 18.-19.5.2016. Voitin myös 500 metrin kilpailun ja olin kolmas 200 metrillä. Jäljellä jäävistä olympiapaikoista tulee olemaan kova kilpailu!

Karsintojen jälkeen harjoittelin Portugalissa vielä viikon verran ennen kuin otin suunnaksi koti-Suomen. Suomessa harjoittelu painottui kunnon palautumiseen.

Seuraavaksi matkani alkaa Portugalin leirillä yhdessä norjalaisten kanssa. Toivottavasti säät ja kunto kohtaavat! Portugalin jälkeen suuntaan Belgiaan, jossa harjoittelen olympiakarsintoihin saakka.


2 kommenttia: